sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Hml liikuntahallien tiedote vuorojen perumisesta (päivitetty 12.1.)

Tiedote 12.1.2022:

Liikuntatilojen sulku jatkuu.


Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 11.1.2022 jatkaa kulttuurin ja vapaa-ajan palvelujen rajoituksia. Niiden johdosta Liikuntahallien hallinnoimat sisäliikuntatilat, kuntosalit ja uimahallit ovat suljettuina 26.1.2022 saakka muilta paitsi alle 19–vuotiailta ohjattuun harrastustoimintaan osallistuvilta. Koronapassia ei voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.

 

Internetsivuillamme on julkaistu tiedote ja se on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: https://www.liikuntahallit.fi/tiedotteet/liikuntatilojen-sulku-jatkuu/   

 

Yksinkertaistettuna:

  • Vuonna 2003 syntyneiden ja nuorempien ohjattu harrastustoiminta voi jatkua kaikissa tiloissamme terveysturvallisen harrastamisen ohjeita, sekä Aluehallintoviraston aiempaa määräystä tilojen käytön osalta noudattaen


Aikuisvuorot liikuntatiloissamme:

  • Liikuntahallit Oy peruu liikuntatiloista kaikki yli 20 vuotiaiden harjoitusvuorot tammikuun 26. päivään saakka. Peruminen aloitetaan 12.1.2022.
  • Perumme samassa yhteydessä myös yksityisten käyttäjien vuorot tammikuun 26. päivään saakka.
  • Seurojen vastuulle jää perua varauskalenterista ne alle 20 vuotiaiden vuorot, mitä eivät aio käyttää aikavälillä 13.1-26.1.2022.
  • HUOM. Kaikki kalenteriin jäävät vuorot laskutetaan normaalisti.
  • toiminnan järjestäjä (seura, yhteisö tms.) on vastuussa siitä, että järjestetty toiminta täyttää Aluehallintoviraston ja THL:n vaatimukset.
  • Toimintaa tullaan valvomaan pistokokein ja väärinkäytöksiin puututaan.


Tiedote 2.1.2022:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt aiempaa kireämmät rajoituspäätökset Kanta-Hämeen alueelle. Urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat asiakas- ja yleisötilat joudutaan sulkemaan kahdeksi viikoksi, jotta koronaviruksen leviämistä saadaan hidastettua. Koronapassi ei ole rajoitusten vaihtoehto.


Etelä-Suomen aluehallintovirasto määrää Kanta-Hämeen alueella tietyt asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi 30.12.2021 12.1.2022. Tartuntalain pykälän 58 g mukaisesti sulkupäätös koskee mm. seuraavia julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevia tiloja:
"       joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
"       yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
"       ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
Suljetuiksi määrättyjä tiloja ei voi pitää avoinna edellyttämällä koronapassia. Päätös tilojen sulkemisesta ei kuitenkaan koske
"       ammattiurheilemista
"       yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa
"       vuonna 2004 tai sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa
"       lakisääteisten palvelujen toteuttamista, kuten lääkinnällistä kuntoutusta.

Harjoitusvuorot 30.12.2021   12.1.2021
Liikuntahallit Oy peruu liikuntatiloista kaikki yli 20 vuotiaiden harjoitusvuorot tammikuun 12. päivään saakka. Peruminen aloitetaan 29.12.2021.